'Muistelen teidät ehjäksi, minä rakastan teidät pois.
- - - - - -- -
Kentaurit laukkaavat jälleen, todellisuusaava, todellisuushaava, sinussa oli kyse unista ja kaipuun lihaksistosta, variksenmarjoista, liian sakeasta hillosta, jota oli vaikeaa niellä, ilo on kipua voimakkaampaa, kulta elää silmissä, tantrinen huimaus, kun järkkyy järkkyyy jäää-ä-ää - - Aamiainen puistossa kestää tunnin, aamun, iltapäivän, yhden viikon, vuoden, vuosisadan, ripustan kravattisi kuuseen ja järsin käpyä. Puun sydän raottuu, pihkassa helmeilevät Helvi-mummin kasvot, luominen selkä, selän takana norsunluupuhelin, mintunvihreä huone jota on vaikea hahmottaa, mutta jonne on pakko kulkea, vaellan tunkkaisen savusinappivalon sisuksiin, jauhon tuoksu pinttyneenä niveltaipeisiin, ruskeat lasikupit läikillä ruskeasta kahvista, pelko muuraa sukupolvia toisiinsa ja kääntää silmät - - siniset pikkukukat nyrkissä, tule tänne! Gaya!'
Ote Tiina Lehikoisen runosta Lighthouse
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti